Palveluoperaatio Saapas
Saapas auttaa alle 18-vuotiaita nuoria. Saapas on paikalla erityisesti nuorten suosimissa oleskelu- ja kohtaamispaikoissa, festivaaleilla ja muissa tapahtumissa, joissa nuoria on paljon läsnä.
Päivystysnumero Espoossa:
80505050
Mitä saapastyö on käytännössä?
Saappaan toiminta on auttamis- ja sielunhoitotyötä, jota koordinoivat evankelis-luterilaiset seurakunnat. Toimintaa ohjaa ja siitä vastaa seurakunnan nimeämä henkilö tai henkilöt.
Saapaslaiset ovat nuoren tukena monenlaisissa elämän tilanteissa. Joskus kyse on akuuttiin hätään vastaamisesta, kuten ensiavusta tai kuljettamisesta kotiin, sairaalaan tai muualle. Toisinaan nuori tarvitsee vierelleen aikuista läsnäolijaa elämänsä kysymyksiä pohtiessaan. Usein kyse on kuitenkin arkisemmista asioista, kuulumisten vaihtamisesta nuorten kanssa, yms.
Saapas-vapaaehtoiset ovat aikuisia
Saapasryhmässämme toimivat vapaaehtoiset, tehtäviinsä koulutetut täysi-ikäiset henkilöt. Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen, luottamukseen, avoimuuteen sekä jokamiehen oikeuksiin ja velvollisuuksiin.
Lähde vapaaehtoiseksi
Seuraava vapaaehtoiskoulutus alkaa la 24.3. klo11.30-18 Velskolassa. Ja sen lisäksi koulutkseen kuuluu kolme maanantai-iltakoulutusta 2.4. 16.4. 23.4. klo 18-20, Olarin seurakunnan nuorten tilassa Kulmassa, Kuunkehrä 6.
Ilmoittaudu koulutukseen 7.3. mennessä meri.saarinen@evl.fi
Historiaa
Saapas -toiminta sai alkunsa vuosina 1972 - 1973 Keimolan moottoriradalla järjestetyistä suurista rock-konserteista. Nopeasti festivaalitoiminta laajeni suuriin kaupunkeihin, Jyväskylään, Ouluun, Tampereelle ja Turkuun. Aluksi toimittiin vain festivaaleilla, mutta jo 1970-luvun puolivälissä alkoi paikkakuntakohtainen etsivän työn säännöllinen ja ympärivuotinen toiminta.
Espoossa ensimmäinen saapasryhmä perustettiin 1992 Espoonlahteen. Myöhemmin ovat aloittaneet Tapiola-Olarin ryhmä (TAO) sekä Kanta-Espoon ryhmä.
Toiminta sai Sosiaaliturvan Keskusliiton myöntämän kansalaistoiminnan palkinnon vuonna 1996.