Sivun toiminnot

Rippikoululaisen vanhemmille

kastealttari_meris.jpg
kuva: Meri Saarinen
kuva: Meri Saarinen

Mikä rippikoulu?

Rippikoulu perustuu Jeesuksen kaste- ja lähetyskäskyyn. Rippikoulun tehtävänä on auttaa nuorta elämään ja ymmärtämään sitä uskoa, josta hän on kasteessa tullut osalliseksi. Rippikoulussa tutustutaan siihen, mitä kirkkomme opettaa esimerkiksi Jumalasta, kuolemasta ja rukoilemisesta, sekä mietitään yhdessä monia tärkeitä kysymyksiä. Rippikoulussa nuori voi etsiä aineksia hyvään elämään, opetella toisen huomioimisen taitoa ja saada tukea kasvuunsa kristittynä. Rukous ja jumalanpalvelus tulevat tutuiksi tapana elää Jumalan yhteydessä. Rippikoulun ydinsisältö voidaan kiteyttää kolmeen sanaan: elämä, usko, rukous.

Rippikoulu on nuorelle vahvan kasvun, aikuistumisen, aikaa. Rippikoulun jälkeen nuori voi katsoa perhettään uusin silmin. Niinpä rippikoulu koskee koko perhettä. Aikuisen ja nuoren välinen suhde kehittyy. Ehkä nuori ainakin hetkeksi oivaltaa, että kaikesta huolimatta vanhemmat haluavat kuitenkin aina hänen parastaan.

Miksi rippikouluun?

Konfirmoituna nuorella on oikeus kirkolliseen vihkimiseen, ja hän voi toimia lapsen kummina sekä käydä yksin ehtoollisella. Rippikoulussa on myös paljon mukavaa tekemistä ja mahdollisuus saada uusia ystäviä.


Milloin rippikouluun?

Jos nuori kuuluu kirkkoon, hän voi mennä rippikouluun aikaisintaan sinä vuonna, kun täyttää viisitoista. Esimerkiksi sillä, missä kuussa hän on syntynyt tai minä vuonna aloittanut koulunsa ei ole merkitystä. Tietysti hän voi käydä rippikoulun myöhemminkin, erimerkiksi varusmiespalveluksen yhteydessä. Kuitenkin noin yhdeksänkymmentä prosenttia nuorista käy rippikoulun sinä vuonna, kun täyttää viisitoista, joten vain harva siirtää riparin myöhemmäksi. Jollei nuori kuulu kirkkoon, hän tarvitsee vanhempiensa luvan päästäkseen rippikouluun. Ilman vanhempiensa lupaa hänet voidaan konfirmoida aikaisintaan kahdeksantoista vuoden ikäisenä. Nuori voi tulla rippikouluun, vaikkei häntä olisi kastettu. Hänet tulee kuitenkin kastaa ennen konfirmaatiota tai viimeistään sen yhteydessä.

Minne rippikouluun?

Rippikoulu käydään yleensä oman seurakunnan järjestämällä rippileirillä. Jollei nuori kuitenkaan halua lähteä leirille, on hänellä myös mahdollisuus käydä päivärippikoulu eli käydä normaalin koulun tapaan oppitunneilla päivisin ja nukkua kotona. Hän voi osallistua myös toisen seurakunnan tai jonkin yhdistyksen järjestämälle rippileirille. Tällöin on parasta ottaa yhteyttä suoraan rippileirin järjestäjään.

Mitä rippikoulussa?

Rippikoulun laajuus on noin 80 tuntia. Se koostuu opetuksesta ja erilaisista tapahtumista ja tutustumiskäynneistä. Tarkoituksena on, että nuoret tutustuisivat kristilliseen uskoon ja seurakunnan toimintaan mahdollisimman monipuolisesti. Samalla halutaan huomioida nuorten elämänkysymykset ja odotukset. Leppävaaran seurakunta lahjoittaa rippikoulun yhteydessä nuorelle Raamatun ja Katekismuksen.

Aiheita, joihin rippikoulussa tutustutaan, ovat mm. Raamattu, oma seurakunta, omatunto, Jeesuksen elämä ja opetukset, seurustelu, rukous ja kuolema. Oppitunneilla tehdään usein ryhmätöitä, näytellään ja keskustellaan. Rippileirillä oppituntien välillä ruokaillaan, ulkoillaan ja puuhataan monenlaista muuta mukavaa. Rippikouluun kuuluu myös pienryhmäopetusta, jossa pienempiin ryhmiin jakautuneet rippikoululaiset pohtivat yhdessä isosten eli hiukan vanhempien, jo rippikoulunsa käyneiden nuorten kanssa oppitunneilla opittuja asioita ja lukevat Raamattua. Myös hartaudet ja musiikki liittyvät oleellisesti rippikouluun. Monille rippikoulu onkin yksi elämän hienoimpia kokemuksia.

Rippikoulun aikana nuori osallistuu tiettyyn määrään kirkollisia tapahtumia. Leppävaaran seurakunnassa näitä on passi ja virsikirja tapahtuma, seurakuntapäivä, kaksi messukäyntiä haluamasi aikana, kirkkomusiikkikonsertti, gospelkonsertti ja kaksi ryhmäkohtaista tapaamista. Näistä käynneistä saa nuori merkinnän riparipassiin.

Tapahtumakalenteri
« toukokuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
1812 34 56
197891011 1213
201415161718 1920
212122232425 2627
2228293031