Sivun toiminnot

Kerhokausi 2011-2012

Kerholaiset ja kerhojen ohjaajat lepäävät joululomalla. Kevään kerhokausi alkaa viikolla 3 ja jatkuu viikolle 19 asti. Vapaista kerhopaikoista voi tiedustella Marialta tai Lauralta.

 Vapaita kerhopaikkoja on seuraavissa kerhoissa:

  • kokkikerho kirkolla 4.-6.lk maanantaisin 17.–18.30
  • puuhakerho KilonRistissä 4.-6.lk tiistaisin 16.30–18
  • puuhakerho kirkolla 4.-6.lk tiistaisin 17–18
  • askartelukerho Uutussa 4.-6.lk tiistaisin 17.30–18.30

 

Lisätietoja työntekijöiltä.

Maria Anderssonilta 

maria.andersson (at) evl.fi tai 050 432 7504

Laura Markkanen

laura.markkanen (at) evl.fi tai 040 532 6770. 

 


Seurakunnan kerhot eivät maksa mitään. Pienoismallikerhossa ensimmäinen pienoismalli on ilmainen, ja sen koottuaan kerholaiset hankkivat itse haluamansa pienoismallit. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa.  


Mistä tietää, että kerho on seurakunnan kerho? No, tietenkin siitä, että joko kerhon alussa tai lopussa on hartaus. Seurakuntamme kerhoissa muistutamme siitä, että meidät on kasteessa kutsuttu Taivaan Isän yhteyteen. Kerhoissamme opettelemme myös Jeesuksen opetusten mukaista suhtautumista itseemme, toisiimme ja meitä ympäröivään maailmaan.

 

Kerhot kaudella 2011-2012 03.09.2011

Kerhojen varsinainen ilmoittautuminen on päättynyt, mutta vapaista kerhopaikoista voi kysyä sähköpostitse Marialta tai Lauralta. Kerhojen kevätkausi on viikosta 3 viikkoon 19. Muutamissa kerhoissa on vielä tilaa, kerhoihin voi ilmoittautua Marialle tai Lauralle kätevimmin sähköpostitse. kokkikerho kirkolla 4.-6.lk maanantaisin 17.–18.30puuhakerho KilonRistissä 4.-6.lk tiistaisin 16.30–18puuhakerho kirkolla 4.-6.lk tiistaisin 17–18askartelukerho Uutussa 4.-6.lk tiistaisin 17.30–18.30 Kokkikerhossa opit tekemään monenlaisia syötäviä herkkuja, joilla voit yllättää oman perheesi. Jokainen kerholainen osallistuu ruuanlaittoon, ja kerhon kohokohta on se kun itse tehtyjä tuotoksia päästään Lue lisää
Tapahtumakalenteri
« helmikuu 2012 »
ma ti ke to pe la su
5123 4 5
6678 910 1112
71314151617 1819
82021222324 2526
9272829
Lasten osion portlet

lastenkirkkobanneri